Punkit ja hyttyset heräävät keväällä heti ilmojen lämmettyä. Silloin ovat liikkeellä ensimmäiset talvehtineet punkit ja hyttyset. Talvehtineilta hyttysiltä saammekin yleensä ensimmäiset pistokset.
Samaan aikaan kesän varsinainen hyttyskanta odottaa lammikoissa ja lätäköissä, näissä talvehtivat edellisen kesän hyttysten munat. Jäiden lähdettyä munat saavat happea ja rupeavat kehittymään. Parin viikon kuluttua jäiden sulamisesta on ensimmäinen hyttyssukupolvi valmiina lentoon. Kevät onkin hyvä hetki tarkistaa oma karkotevarasto ja täydentää sitä tarvittaessa. Keväällä ihoreaktiot pistoihin ovat tuntuvampia, erityisesti lasten herkkä iho on alttiina kutinalle. Suojaa iho huolellisesti vaatteilla ja tarvittaessa käytä karkotetta.
Punkit talvehtivat karikkeessa ja lähtevät liikkeelle, un lämpötila nousee yli +5 celsiusasteen.
Juhannuksen aikoihin etelässä voi liikkua toinen tai jopa kolmas hyttyssukupolvi. Pohjois-Suomessa ensimmäinen polvi kehittyy yleensä kesäkuun aikana. Heinä-elokuussa ininä monipuolistuu ja hyttyset ovat kaikkein ärhäkimpiä.
Punkkeja esiintyy huhtikuusta lokakuuhun lähes koko Suomessa. Punkkien esiintymistiheys vaihtelee alueittain.
Ulkoillessa kannattaa varustautua oikeanlaisilla vaatteilla ja jättää mahdollisimman vähän ihoa paljaaksi. Käytä karkotetta paljaaksi jääville ihoalueille, siellä se toimii tehokkaasti. Esimerkiksi Free-punkkikarkotteella on Allergiatunnuksen käyttöoikeus.
Hyttyskausi loppuu viimeistään syksyllä ensimmäisiin kylmiin pakkasöihin. Punkkien esiintyminen vähenee pikkuhiljaa sään kylmetessä.